Uusi kuljettaja

Loikka katupäivistä kisoihin ei ole pitkä, eikä varsinkaan hintava. Uuden kuljettajan maksu on 100€ + sähkö 30€! Sillä hinnalla pääset siis ajamaan vaikka koko viikonlopun yhdessä SM–osakilpailussa. Hinta pitää sisällään myös kilpailua edeltävän testipäivän.

Loppupelissä kiihdytysajossa on kyse hauskanpidosta. Uudet kuljettajat pääsevät siis yhteensä 130€:n hinnalla ajamaan ensimmäiset kolme päivää, perjantain Test’n Tune ja kaksipäiväinen SM-osakilpailu, samalla rahalla!

FHRA:lta saat myös apua, jonka avulla löydät asiantuntijoita, jotka auttavat sinua kilpailemiseen liittyvissä asioissa. On hyvin todennäköistä, että tekniikkaan, tutkintoihin tai kilpailupaikalla toimimiseen liittyvät asiat saattavat aiheuttaa uusille kuljettajille harmaita hiuksia.

Yhteystiedot

Jos haluat ottaa seuraavan askeleen, osallistua kilpailuun ja tarvitset lisätietoja, esimerkiksi lisensseistä, saat niitä helposti kun otat vain yhteyttä!

Anssi Pinola, CEO, FHRA Marketing Oy
040 041 4098, anssi.pinola@fhra.fi

UKK

Vaaditaanko lisenssi?

Suomalaiselta Drag-ryhmän kuljettajalta vaaditaan oman kotimaansa kilpailuissa Autourheilun kansallisen lajiliiton tai Suomen moottoriliiton myöntämä kansallinen DR-lisenssi

Kilpailijalisenssin hankinnan edellytyksenä on mm. voimassa oleva ajokortti, lääkärin selvitys, mikäli sellaista vaaditaan ryhmältäsi, sekä jonkin

AKK:n/SML:n alaisen moottoriurheilukerhon, esimerkiksi FHRA:n jäsenyys.

Voit ostaa kilpailupaikalta myös kertalisenssin: autoryhmät 30€ ja moottoripyöräryhmät 155€.

Mikä on kuljettajatutkinto?

Ennen kilvanajoa, on suoritettava FHRA:n valvoma kuljettajatutkinto. Tutkinto sisältää sekä kirjallisen kyselyn että ajokokeen, joka koostuu sarjasta ajoja.

Kuljettatutkintoon ilmoittaudutaan suoraan FHRA:n henkilökunnalle. Sinun ei siis tarvitse käydä ilmoittautumisjärjestelmässä, vaan pelkkä sähköposti tai soitto riittää. Huolehdit vain, että teet ilmoittatumisen viimeistään kaksi viikkoa ennen tapahtumaa.

Käytännössä kirjallisen kyselyn voit tehdä tornilla kilpailupaikkakunnalla. Kysely sisältää helppoja kysymyksiä ratatoiminnasta, joten se ei todellakaan ole mikään “iso juttu”.

Tutkintoajo koostuu kolmesta lähdöstä neljäsosamailin-matkalla. Kilpailunjohtaja tarkkailee ja arvioi toimintaasi, ja hyväksyy lähtöjen onnistumisen, jolloin pääset siirtymään askel askeleelta eteenpäin kohti kilpailua.

Mistä ryhmästä voin aloittaa?

Esimerkiksi PET-ryhmässä sinulla ei tarvitse olla täysiä ajovarusteita, tai ajoneuvoltasi ei vaadita mitään erityisiä kilpa-auton turvavarustuksia.

PET-ryhmässä voit ajaa sillä mitä sinulla on! Kyseessä on indeksiryhmä, eli asetat itsellesi ajan jota tavoittelet. Lajitteluissa paremmuus mitataan reaktioilla, ja loppupelissä sama sääntö pätee pudotuskilpailuun. Menestyminen on mahdollista hyvillä reaktioilla ja tasaisuudella.

Voinko olla vain avuksi?

Kokeneen kisailijan “pikku-juttu” voi olla uudelle kuljettajalle taakka, johon tarvitaan loputtomalta tuntuvaa tiedonetsintää, ja kilpuri ei vain valmistu.

Kuulostaako tutulta? Apusi voi olla vaikka jonkun osan löytämiseen liittyvän reitin tunteminen, tai jonkun koneistus- tai datailijavelhon tunteminen. Jos haluat olla tarjoamassa jeesiä, ja nähdä entistä enemmän kilpailijoita radalla, niin ota yhteys Anssiin, yhteystiedot yllä.

Osaako joku kertoa, miten kisahomma toimii?

Kyllä osaa, esimerkiksi Ossi Oikarinen:

“Kynnys kiihdytysurheilun harrastamiseen on pieni. Jos siitä innostuu ja haluaa mennä SM-kisoihin mukaan, niin sitten se vaatii pikkasen enemmän. Silloin pitää suorittaa jo lisenssit, ja tietysti auto pitää olla sääntöjen mukainen, mutta sekään kynnys ei ole kovin iso”, itse Pro Street -ryhmässä kilpaileva Oikarinen kertoo. 

Kurkkaa kattava Näin mukaan kisoihin -infosivu, jossa Ossi kertoo myös videoilla, miten kisavalmistelut ja muut asiat toimii. Klikkaa tästä.